Pilkkuteipillä leikkimistä

 
Joskus olen miettinyt että miksi ihmeessä lapset rakastavat kaikkea mahdollisimman pientä sälää. Meillä on "harmina" Pet shopit ja Lego Friendsit. Ne on niin pieniä, että aina imurin putkessa vaan kolisee vaikka yrittää ne aluksi siivota lattioilta. Lisäksi lapset muistaa joka ikisen pikkuriikkisen pupun porkkanan tai nallen minimaalisen kupin.. Nättejähän ne toki on, mutta niin kovin vaikea pitää järjestyksessä. Tällä kertaa kokeilen tällaista purkkiratkaisua.
 
Tiimarista tarttui mukaan ihanaa pilkkuteippiä, ja onneksi ostin sitä vain yhden rullan, muuten meillä olisi jääkaapista lähtien pilkullista:D Teipillä saa nopeesti uutta ilmettä kulahtaneisiin huonekaluihin, kuten tähän kirjahyllyyn tytön huoneessa.
 
 
Meidän huushollissa on kaikki sijoitettava mahdollisimman korkealle kun muuten ne kokee taapero täystuhon. Eilen tytär oli unohtanut lasikuulat lattialle ja löysin pahaenteisen tyhjän pussin lattialta. Taaperoo sitten tentaamaan että ootko syöny lasikuulat ja se tuumas että "Karkkia nam nam!". Rupesin jo kaiveleen päivystyksen numeroo puhelimesta (pitäis olla pikavalinnassa) mutta onneksi poika sitten kaiveli repusta kuulat, johon oli siistinä miehenä kerännyt ne...Huh!
 
 
Nyt on ihana hiljainen hetki kun kaverit nukkuu. Ulkona kovasti myrskyää ja salamoi. Oikeestaan ihanaa että saa olla sisällä ilman että tarvii potee huonoo omatuntoo auringon säteiden menettämisestä....

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tulppiinit

Eka hammas

Orvokkilandia